EtusivuKonsertitPoliisien CD-levyLinkitPalauteValokuviaYhteystiedot


Tampereen Poliisilaulajat kiittää lauantaina 9.4.2016 klo 18.00 Tampereen yliopiston juhlasalissa pidetyn juhlakonsertin yleisöä, Helsingin Poliisisoittokuntaa sekä Helsingin- ja Turun Poliisilaulajia.   KIITOS!


SEURAAVAT ESIINTYMISET SYYSKAUDELLA 2016

Kuoroesiintyminen Pirkkalassa perjantaina 18.11.2016
Itsenäisyyspäivän konsertti TAMMERLEHVÄ -keskuksessa Tampereella yhdessä Pirkanmaan Pelastuslaitoksen Tampereen yksikön kanssa,
Joulukonsertti Tampereella Finlaysonin kirkossa perjantaina 9.12.2016 klo 19 yhdessä Helsingin Naispoliisilaulajien kanssa.
Jumalanpalvelus Aleksanterin kirkossa sunnuntaina 11.12.2016 klo 10.00
Käräjäkirkko Tampereen tuomiokirkossa tammikuussa v. 2017


Tampereen Poliisilaulajat pähkinänkuoressa

Tampereen Poliisilaulajat ry. on perustettu syyskuun 7. päivänä vuonna 1945. Yhdistyksen tarkoituksena on pitää vireillä ja elvyttää musikaalisia harrastuksia, erityisesti mieskuorolaulua, pirkanmaalaisten poliisien keskuudessa. Logomme on suunnitellut eräs kuoromme perustajajäsenistä: komisario Unto Kivisaari.

Nykyinen vahvuutemme on 25 laulajaa. Kuoroa on vuodesta 2010 alkaen johtanut Lasse Kautto. Häntä ennen johtajana yli 35 vuotta toiminut Seppo Naarajärvi toimii kuoron varajohtajana.

Kuoromme harjoittelee kerran viikossa ja esiintyy vuosittain mm. perinteisissä poliisilaitoksen juhlissa sekä käräjäkirkossa. Lisäksi järjestämme omia konsertteja sekä esiinnymme tilauksesta niin muiden järjestämissä tapahtumissa kuin yksityistilaisuuksissa. Joka toinen vuosi esiinnymme yhdessä muiden Suomen poliisikuorojen sekä poliisisoittokunnan kanssa valtakunnallisissa poliisimusiikkipäivien konserteissa. 

Kuoro on vieraillut aikojen saatossa ulkomailla konsertoiden mm. Ruotsissa, Norjassa, Saksassa ja Englannissa. Kuorolla on vahvat siteet useiden maiden poliisikuoroihin jotka ovat myös vierailleet Tampereella.

 

Tampereen Poliisilaulajat
- Aikaansa seuraava poliisikuoro.

Ole sinäkin mukana!

Tampereen Poliisilaulajat ry.
PL 147, 33101 Tampere  Suomi - Finland
04.09.2016 /
Sivun toteutus:  © Tampereen Poliisilaulajat ry.